tiistai 8. marraskuuta 2011

Raclette

Viikonloppuna vietettiin raclette-juhlia. Ensimmäiset ihan oikeat juhlat uudessa kodissa!

Sanomalehdestä taittelin pöytäkoristeita...

... ja askartelin plaseerauskortit...

... ja servettirenkaat.


Ostin kaiken raclette-juuston, joka kaupasta löytyi, ja lisäksi muutaman kimpaleen morbieria. "Siis ettekö te syö mitään muuta kuin juustoa", myyjä kysyi.

No, syötiin me myös paahdettuja valkosipuleita ja terttutomaatteja sekä höyrytettyä parsa- ja kukkakaalia.

Ja merisuolahauteessa kypsennettyjä uuniperunoita. Ja saattoi olla myös vähän chorizoa, oliiveja, hillosipuleita ja cocktailkurkkuja.

Urheasti lautaset ja juustolapiot kuitenkin tyhjenivät. Jotkut jaksoivat pannun ääressä parikin kierrosta.

Silti jälkiruokakin vielä maistui. Piparkakuilla maustettua jäätelöä, ohjeen löysin täältä, tuunasin vaan hieman.

Kukaan ei tainnut huomata, että kierrätyskeskuksesta löytyneen pöydän pinta on hieman kärsinyt, kun se jäi piiloon neilikkamaljakoiden ja liköörimaljoihin upotettujen tuikkujen alle.

Kukkamaljakoiksi valjastin tyhjiä pulloja, muun muassa Stockmannin luomuosaston seljankukkajuoman pullo. Itse juoma maistui aivan karmeelle, mutta pullo on nätti!

Kyllä juhlat on kivoja! Mitäs seuraavaksi?!

Kuvat vierailta. Kiitos!

5 kommenttia:

  1. Oli kyllä niin kaunista että huhhuh! Seuraavaksihan me päästään varmaan nauttimaan Itsenäisyyspäivän glamourista! Sitä odotellessa!

    Maiju

    VastaaPoista
  2. No nyt on kyllä nää koristelut ylittäneet heittämällä jopa kotiäidin Halloween-panostukset ja se on paljon se! Upeaa!

    VastaaPoista
  3. No hei ei nyt sentään ylitä haamupuuta eikä appelsiinikurpitsaa!!

    VastaaPoista
  4. Oli kyllä niin kivaa, kaunista ja herkullista että ehdottomasti näitä juhlia lisää! Olisi kelvannut kuninkaallisillekin kyllä tämä kattaus. Ja hei, oho, edes palohälytin ei mennyt päälle ;-) Jos tämä setti olisi kelvannut kuniinkallisille, niin komppaan Maijua, ja totean että seuraavaksi sitten voisikin kutsua kylään tasavallan kerman, ja juhlia itsenäisyyspäivää ihanassa kodissasi. Kiitokset vielä viimeisestä! :-)

    - Nina

    VastaaPoista
  5. Asia selvä, Haagan presidentti kutsuu kommentoineet viettämään luokseen kivaa ja kaunista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista