sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Makkarin uusi ilme

Eräs lauantai istuttiin Emmin kanssa iltaa mun luona. Olin jo jonkun aikaa haaveillut valokuvaseinästä, joka tekisi asunnosta kotoisamman ja vapauttaisi kirjahyllyn päällisen kirjoille. Innostuttiin molemmat ja alettiin sommittelemaan valokuvia kollaasiksi sängylle. Vaikeinta koko hommassa taisi ollakin päättää mihin järjestykseen kuvat asettelee. Kun järjestys oli valmis mittasimme seinästä paikat jokaiselle kuvalle. 3M:n taulujen kiinnityspalojen avulla kuvat oli helppo napsauttaa paikalleen seinään.


On ihanaa, että kodissa on ainakin yksi kotoisa nurkka joka oikein houkuttelee rentoutumaan, kodin väripilkku. Leveä sänky pienessä asunnossa on minulle tällainen paikka, kun ei ole tilaa sohvalle tai nojatuolille. Ostin Ikeasta kasan koristetyynyjä ja Marimekolta erilaisia kankaita. Ompelukoneella saa ommeltua tyynynpäälliset hetkessä ja tulevat paljon halvemmaksi kuin valmiit. Ompelin tyynyt niin, että jätin yhden reunan keskeltä avonaiseksi, sulloin tyynyn päällisen sisään ja ompelin vielä vähän kiinni jos reikä oli jäänyt liian isoksi. Avonaiseen reunaan ommellaan satiininauhasta tai kanttinauhasta koristerusetit joilla tyynyn saa nätisti suljettua.
Ankea makkari muuttui parilla muutoksella ihanaksi kodin sydämeksi :)







Tänään on vietetty leppoisa sunnuntai mummolassa. Toivottavasti ensi viikollakin olisi aurinkoa, se antaa kyllä niin paljon energiaa!

Maiju

1 kommentti: