lauantai 30. huhtikuuta 2011

Vappu!


Tämä avokado-kurkku-vesikrassi-lime -salaatti lähtee nyt vappubrunssille. Kakkuvuoka pääsee nyyttärimeiningillä koottuun brunssipöytään. Mitähän kaikkia ihania herkkuja pöydästä tänään löytyy?!

Aurinkoista ja ihanaa vappua siis! Kippis!

torstai 28. huhtikuuta 2011

Kuukausista julmin


Tältä näytti huhtikuu. Hyvää ruokaa, aurinkoa, ihania ystäviä, valaistumisia, hauskoja iltoja ja aamuja. Kuvien takana irrottiin vanhasta ja tartuttiin uuteen. Käytiin syvemmissä vesissä, luovutettiin, turhauduttiin ja petyttiin rankasti. Onneksi myös vähän innostuttiin, suunniteltiin toisenlaista tulevaa, taputettiin ja läpytettiin, lohdutettiin ja tartuttiin toimeen. 

Kevät tulee joka vuosi yhtä yllättäen. Sitä odottaa koko pitkän talven, kunnes se yhtäkkiä paistaa suoraan silmään ja paljastaa kaikki pyyhkimättä jääneet likatahrat. Mutta kunhan vappu on juhlittu, voi kevätkin taas rauhoittua omaksi lempeäksi itsekseen ja keskittyä herättelemään valkovuokkoja ja puistojen nurmikoita. Me huomattiin kyllä, että tulit! 

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Kaunokaiset


Otin juuri uunista pellillisen sämpylöitä. Uunituoreita tuoksuvia sämpylöitä. Näiden päälle laitetaan voita, juustoa ja tomaattia. Sämpylöitä.

Ja miksi tämä asia ansaitsee oman blogikirjoituksen? Koska edellisen leipäpalan (jonka päällä oli voita, juustoa ja tomaattia) söin joulukuussa 2009.

Mitä moninaisempien vatsavaivojen myötä ymmärsin olevani hiilihydraatti-intolerantikko, ja olen sittemmin keskittynyt karsimaan ruokavaliostani kaiken väärän, eli kaiken, mikä sisältää paljon tärkkelystä. Käytännössä se tarkoittaa ainakin kaikkia viljoja, maissia, perunaa, riisiä, suurinta osaa pähkinöitä ja papuja (myös soijaa). Väärien ruokien suhteen linja on ollut tiukka, mutta nyt vähitellen yritän opetella korvaamaan lempiruokiani uusilla vaihtoehdoilla. Tämän ohjeen löysi rakas ystäväni, joka kaivoi sen karppaus.infosta ja vihdoin kokeilin sitä itsekin. Ja kuinka helppoa! Linkin takaa löytyvästä ohjeestä jätin tosin pois leseet ja siemenet sekä juuston. Fiberhuskia löytää luontaistuotehyllystä myös nimellä psylliumkuitu.

Nyt voitelemaan leipää!!!

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Vastavoimaa

Kannatatko avoimutta ja suvaitsevaisuutta? Lue lisää täältä.

Voihan persu!

Eipä tässä voi muuta sanoa. Vaalitulos oli mulle täysi yllätys ja myös järkytys. On kuitenkin kiinnostavaa seurata mitä seuraavaksi tapahtuu, onhan tämä historiallinen tilanne. Vaalivalvojaisia vietettiin mun luona Vallilassa. ONNEKSI oli skumppa lojumassa jääkaapissa, tuli kyllä tarpeeseen, ja sopi mainiosti vaaliherkkujen kanssa!


suolakurkkua, anjovista, smetanaa, sienisalaattia, hedelmiä.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Kylmästä lämpimään

Meinasi eilen sydän pakahtua kun katsoin Hakaniemen lämpömittaria:+10!!! Kevät senkun porskuttaa, ja kun tähän valoisuuteen taas tottui niin energiaa tuntuu olevan roppakaupalla enemmän! Huomaan myös hymyileväni paljon enemmän, kevättä rinnassa ja hyvä niin.

Olen löytänyt reggaen! Tykkäsin aikanaan tosi paljon Soul Captain Bandista mutta en ole kuunnellut reggaeta ikuisuuksiin ja nyt huomaan jorailevani jo heti noustuani Jukka Pojan tahtiin. Ihan mahtavaa musiikkia! Hyvä, etten eilen seonnut kun baarissa alkoi soimaan Jukka Pojan Kylmästä lämpimään. Reggaen letkee fiilis on mitä parasta vastapainoa tuleville kahdelle viikolle, joista uskon vielä kehkeytyvän elämäni kiireisimmät. Fiilistä ja energiaa täytyy hakea ensi torstaina Mascotista, missä Jukka Poika esiintyy! Aah! Pääsee kultabaskerikin pitkästä aikaa ulos.

Eilen tuli juhllittua ihan pitkän kaavan mukaan, jatkot loppuivta seiskalta aamulla, oho. Tänään  on ollut kohmelopäivä. Lähdin taas maleksimaan ympäri Vallilaa. Että mä rakastan tätä paikkaa. Tuntuu, että tämä paikka puhuu mulle. Melkein koko ajan tulee vastaan joku tuttu maamerkki - äidin lapsuudenkoti, mun eka kämppä, vanhempien vihkikirkko, mummola..Rakastan.




Eka oma koti Sturenkadulla.


Puu-Vallilan charmantti Pikku-Vallila. Tänne tahdon terassille pian!


Uusi kantis, Pub Magneetti. Mäkelänkatu 20.

Tykkään myös kun Vallilassa on niin paljon värejä. Etenkin Puu-Vallilassa mieli lepää. Melkein aloin jo haaveilee asunnosta siellä.. Kuunnelkaa reggaeta ja ihastelkaa ympäristöä! Kevätvalossa kaikki on kauniimpaa.

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Kippis!

Kippis ihanalle viikonlopulle! Kevätauringolle! Kuivalle asfaltille ja ballerinoille! Kaikelle uudelle ja innostavalle! Ja kippis ystäville ja etenkin viikonlopun aurinkoisimman terassin ihanalle emännälle!

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Aurinkoinen viikonloppu!

Onpas ollut antoisa viikonloppu! Olen käynyt uusissa makeissa paikoissa ja tutustunut uudelleen vanhoihin lemppareihini.

Eilen lauantaina käytiin Helsingikadulla Pacificon brunssilla. Ja kyllä kannatti! Brunssi oli pitkälti aamiasta, leikkeleitä, kasviksia, erilaisia tahnoja ja majoneesia, salaattia ja hedelmiä mutta kyllä ähky tuli! Hintaa vaivaiset 9,90e. Ruokaakin mainiompi oli itse paikka! Melkein tippa tuli linssiin kun 8 vuoden tauon jälkeen könysin ylös Pacificon portaita. Tässä reaggemestassa vietettiin valtaosa viikonlopuista lukioaikana. Muistan vieläkin ne mahtavat margaritat ja sangriat, pienissä topeissa ja turbaaneissa hytkyneet tytöt ja rastapojat. Olin nuori ja rakastunut. Tuli nostalginen olo. Paikka oli päivänvalossa tosi makee. Ihana valo. Puulattiat. Rosoisuutta muttei sotkuisuutta. Mainiota musiikkia ja rento tunnelma. Kannattaa käydä! Brunssit aina lauantaisin ja sunnuntaisin.




                       
    


Illalla kävimme vielä Vallilan paikallisessa, Pub Magneetissa! Ihana paikka! Olin kuullut monilta, että Magneetti on yksi Helsingin kivoimmista baareista. Ja tossahan se on parin korttelin päässä! Minun oma kotikantis! Ehkä harmittaa, että se on kuulema ollut siinä jo kolme vuotta enkä ole aiemmin tajunnut käydä mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Paikka oli persoonallinen ja tunnelmallinen ja porukka vaikutti rennolta, menevältä ja mukavalta - juttelin illan aikana niitä näitä muutamankin ventovieraan kanssa. Kivaa kun porukka spontaanisti vaan alkaa juttelee! Ja hanatuotteet kolmen euron luokkaa joten ei rasittanut kukkaroakaan. Näin meillä Vallilassa ;)

Tänään sunnuntaina nukuin myöhään, pesin pyykkiä, tein lindströmin pihvejä, kylvin rairuohon pääsiäiseksi, siivosin ja osasin asentaa Spotifyn! Eihän se vaikeaa olekaan, mutta mun tietokonetaidot on todella todella huonot. Melkein kirjoitan postinikin sulkakynällä ja soitan cd-levyjä levysoittimella. En nyt malta kun kuunnella musiikkia ja tanssia, laulaa ja fiilistellä. Tänään fiilistelin myös pitkällä aurinkoisella kävelylenkillä tutuissa paikoissa. Kävin mm.kurkkaamassa ensimmäistä kämppääni Sturenkadulla. Mutta siitä joku toinen kerta. Ihana päivä! Toivottavasti aurinko paistaa ensi viikollakin!



Pub Magneetti, Mäkelänkatu 20.


perjantai 8. huhtikuuta 2011

Matkamuistoja

Kai se on ihana, että on perjantai. Viikko toisensa perään ilman luentoja tuntuu vaan yhdeltä samalta massalta. Plaah! Menee viikonlopuistakin se spesiaali hohde. Mutta huomenna kokeillaan ehkä vähän drinksuntekotaitoja, ainakin hauskaa ohjelmaa on viikonlopuksi tiedossa!

Luen tenttiin, joka käsittelee kirjojen ja lukuhalun tuloa Suomeen ennen 1800-lukua. Kyllä mua kiinnostaa vaikka ehkä kuulostaa tylsälle! Mutta kieltämättä tuohon aihepiiriin mahtuu aika monta lukua myös todella puuduttavaa tekstiä. Onneksi sain kirjat luettua juuri PERJANTAIKSI. Huomenna luvassa myös Pacificon brunssi, nam! Ei tartte stressaa.

Mä rakastan lahjoja. En ole mitenkään kaino lahjojen vastaanottamisen suhteen vaan ilahdun aivan järjettömästi kaikista yllätyslahjoista ja etenkin tuliaisista. Kuulun nimittäin niihin ihmisiin, joista on hauskaa leuhkia asusteillaan ym., jotka on ulkomailta, vaikka en olisi niitä edes itse ostanut. "Onpas ihana koru!" -Aaa tää, kiitti! Tää on Berliinin kirpputorilta..! Aaah, se on niin hauskaa!

Minua on viime päivinä siis hemmoteltu sekä Prahan että Berliinin tuliaisilla. Olen erittäin iloinen! :)



Ihana Mucha-pinssi Prahasta.


Aaaaah! Tämäkin Prahan tuliaisia!


Voi ei miten sattuukin tämä rasia Berliinistä matchaamaan Maaninkavaaran kanssa. Oho! <3

Ehdoton aarteeni. Kameekoru 1950-luvulta (!!) Berliinin kirpputorilta(!!!)
KIITOS! Aivan ihania tuliaisia! Ja niin paljon! En edes ala pahoittelemaan, että ei olisi näin paljon pitänyt tuoda, koska ei olisikaan mutta oli ihanaa saada näin monta kaunista juttua :)

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Berliinin kevät

Viiden päivän ex tempore -lomareissu suuntautui Berliiniin. Keväinen Berliini vei täysin sydämeni! 

Berliini on rosoisen värikäs kaupunki, jossa tuntee heti olevansa kuin kotonaan. Kaupungin käsittämättömästä historiasta muistuttaa vielä siellä täällä kulkeva aikanaan yhdessä yössä pystytetty muuri. Historiallista nähtävää kaupungissa riittäisi päiviksi, mutta tällä reissulla voiton veivät rakkaat matkaseuralaiset ja loputtomat kaupunkikävelyt ja terassi-istuskelut. Siihen aurinkoinen viikonloppu sopikin täydellisesti. 

Museumsinsel
Alte Nationalgalerie
Die Hackeschen Höfe
Sophienstrasse
Sophienstrasse
Aamukahvilla
East Side Gallery
Prenzlauer Berg
Oderberger Strasse
Kevät!
Vintage, baby!
Kultamurulainen hellepäivänä
Sunnuntaikirppis
Matkan ehdoton huippu oli helteinen sunnuntai Mauerparkin kirppiksellä! Tuntui kuin koko Berliini olisi saapunut hengailemaan muuripuistoon ja nauttimaan auringosta. Kirppikseltä löytyi kaikkea mahdollista vaatteista astioihin ja uudesta designista antiikkilöytöihin. Kirppikseltä teki todella halpoja löytöjä, turistihinnat eivät ole siis vielä löytäneet Mauerparkiin. (Löydöistä lisää myöhemmin.) Mauerparkin ruoka- ja herkkukojut varmistavat, että kirppiksellä todella voi viettää vaikka koko sunnuntain.

Berliiniin on päästävä pian uudestaan! Se on täydellinen matkakohde niin shoppaajalle, budjettimatkailijalle, historiafriikille, taiteen ystävälle, herkuttelijalle ja kuten kuvasta näkyy, myös pienimmille matkailijoille. Ja paras matkamuisto on palanut nenä, joka muistuttaa, että vaikka siltä vaikuttaa, niin Helsinkikään ei todellisuudessa ole ikuisen lumen maa. Jossain häämöttää varmasti kevät!

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Kesäfiilistä Korjaamolla

Olipa hyvä lauantai!

Meillä oli eilen SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piirin vuosikokous, jossa käytiin läpi viime vuoden asioita ja yleiskokoukseen liittyviä juttuja. Yleiskokous on kesällä ja siellä valmistellaan SPR:n toimintalinjaus seuraavaksi 3 vuodeksi.  Hienoa päästä sinne mukaan vaikuttamaan ja oppimaan uutta!
Eilisen parasta antia oli kun kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi kertoi meille Libya/Tunisia-tilanteesta. Aukesi vähän eri tavalla kun Hesarin Mitä?-boksista. Haluni päästä kansainvälisiin auttamistöihin senkun kasvaa.

Illalla ihana Heli pyysi mukaan Scandinavian Music Groupin keikalle Korjaamolle. Siellä järjestettiin eilen Eläin!- Animalian suurtapahtuman päätösklubi. Eläinsuojeluliitto Animalia viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhliaan. Lahjakas valokuvaajaystäväni Heli oli kuvannut upeita taidekuvia Suomen suurimpaan eläinsuojelutapahtumaan, joka järjestettiin viikonloppuna Helsingissä Bio Rexissä. Suunnittelija Anne-Mari Pahkala oli suunnitellut kuvien mielettömän upean paperipuvun. Mallina Suomen Huippumalli haussa-sarjan ihana skeittarityttö Nanna Grunfeldt.

Turkistarhaton Suomi -taidenäyttely

Eduskuntavaalit ovat taas lähestymässä ja monet asiat yhteiskunnassa mietityttävät. Kaksi taiteilijaa päättivät lyödä hynttyyt yhteen, ja luoda omien tärkeiden ja eettisten arvojen mukaista taidetta, aiheena paljon esillä ollut aihe – Turkistarhaus Suomessa.
Suunnittelija sekä Muodin huipulle -kilpailija Anne-Mari Pahkala ja valokuvataiteilija Heli Hirvelä halusivat nostaa tärkeän asian esiin, uudesta näkökulmasta. Animalian Turkistarhaton Suomi 2025 -kampanjaan liitetyssä muotikuvaprojektissa mallina toimii kampanjankasvot, Huippumalli haussa voittaja Nanna Grundfeldt, yhdessä Ketun kanssa.

Taiteilijoiden tavoitteena oli luoda taidetta, joka herättäisi katsojassa ajatuksia ja keskustelua turkistarhauksesta ja sen monia puolia koskien.

Kuvasarjassa on haettu ihmisen ja eläimen välistä emo-pentu suhdetta, jossa ihminen, jonka täytyisi pitää pienemmistään huolta, piteleekin suloista eläintä verisin pitsikäsin samalla suojellen häntä. Anne-Marin kuvasarjaa varten suunnittelema rosoinen, teellä värjätty paperipuku korostaa aiheen vakavuuden tilaa, samalla kauniin muodon omaten.



Photograph: Heli Hirvelä
 
Harmittaa, että missasin näyttelyn, mutta oli mahtavaa päästä päätöstapahtumaan Helin ja Anne-Marin kanssa. Opinpahan paljon turkistarhauksesta - ja nautin SMG:n taianomaisesta meiningistä. Kesää kohti!