maanantai 21. marraskuuta 2011

Vihreää voimaa


Koko ajan väsyttää. Aamulla ei jaksaisi millään nousta. Sohva huutaa nimeäni. Mutta periksi ei anneta!

Yritin taistella kaamosväsymystä ja yleistä tylsistymistä vastaan kahvilla, homejuustolla ja punaviinillä. Se toki auttaa hetkellisesti, mutta pysyvämpiin tuloksiin päästäkseen on kokeiltava muita konsteja.Esimerkiksi tätä:

Parsakaalin on pakko toimia, kun se on nyt todistetustikin superruokaa. Muista aineksista voisi pyöräyttää vaikkapa tämän Nooran "vihreän cocktailin". Itse syön kuitenkin mieluiten salaatin salaattina, joten pilkoin kaiken vadissa näkyvän ja kuorrutin vihreän salaattini jalapeno-vinaigrettellä.
Kippasin mukaan myös kulhollisen pinaattia.
Illalla huristelin nämä blenderissä. Laitoin vielä sekaan vähän hunajaa. Sen tehokkaat antioksidantit vahvistavat vastustuskykyä! 

Jos nämä eväät eivät auta pimeysuupumukseen niin jo on kumma! Mikään ei tosin korvaa vertaistuen tuomaa lohtua; parasta piristystä onkin muiden väsähtäneiden seura. Ja silloin parsakaali saa kyllä väistyä punaviinin tieltä!

perjantai 18. marraskuuta 2011

Hanna haastoi. Ja mehän ollaan tietysti mukana, vai mitä Maiju?

Unicefin verkkokaupasta löytyy joululahjoja sekä pienille että isoille. Merkityksellisimmät paketit ovat kuitenkin pehmeitä. Viime vuonna omasta joulupaketistani löytyi ammatti jollekin kehitysmaan naiselle. Se oli paras lahja pitkään aikaan! Kenelle sinä voisit antaa esimerkiksi vihkot ja kynät?

Kuvassa on kolme kuukautta vanha nigeriläispoika Abdoulrachid. Hän voi hyvin, koska alueella on meneillään Unicefin ohjelma lasten ravitsemuksen ja terveydenhoidon parantamiseksi. Kaikki eivät kuitenkaan ole yhtä onnekkaita. Siksi sinun apuasi tarvitaan!

Kuva: www.unicef.fi © UNICEF/NYHQ2009-2569/Pierre Holtz

torstai 17. marraskuuta 2011

No huh huh





Joskus töissä pääsee ylittämään itsensä. Nämä ovat syntyneet omin pikku kätösin. Olisitteko uskoneet?!

tiistai 8. marraskuuta 2011

Raclette

Viikonloppuna vietettiin raclette-juhlia. Ensimmäiset ihan oikeat juhlat uudessa kodissa!

Sanomalehdestä taittelin pöytäkoristeita...

... ja askartelin plaseerauskortit...

... ja servettirenkaat.


Ostin kaiken raclette-juuston, joka kaupasta löytyi, ja lisäksi muutaman kimpaleen morbieria. "Siis ettekö te syö mitään muuta kuin juustoa", myyjä kysyi.

No, syötiin me myös paahdettuja valkosipuleita ja terttutomaatteja sekä höyrytettyä parsa- ja kukkakaalia.

Ja merisuolahauteessa kypsennettyjä uuniperunoita. Ja saattoi olla myös vähän chorizoa, oliiveja, hillosipuleita ja cocktailkurkkuja.

Urheasti lautaset ja juustolapiot kuitenkin tyhjenivät. Jotkut jaksoivat pannun ääressä parikin kierrosta.

Silti jälkiruokakin vielä maistui. Piparkakuilla maustettua jäätelöä, ohjeen löysin täältä, tuunasin vaan hieman.

Kukaan ei tainnut huomata, että kierrätyskeskuksesta löytyneen pöydän pinta on hieman kärsinyt, kun se jäi piiloon neilikkamaljakoiden ja liköörimaljoihin upotettujen tuikkujen alle.

Kukkamaljakoiksi valjastin tyhjiä pulloja, muun muassa Stockmannin luomuosaston seljankukkajuoman pullo. Itse juoma maistui aivan karmeelle, mutta pullo on nätti!

Kyllä juhlat on kivoja! Mitäs seuraavaksi?!

Kuvat vierailta. Kiitos!

perjantai 4. marraskuuta 2011

Serkkuja odottaessa

Huomenna syödään raclettea. Juuston lisäksi tarvitaan myös yksi Neue Zürcher Zeitung.