maanantai 28. helmikuuta 2011

An Education

Sain vihdoin viikonloppuna katsottua tämän ihanan elokuvan.


Koulupukuja, jakkupukuja, kotelomekkoja, hattuja, hansikkaita ja takkeja. Ah! Ja upeita Audrey Hepburn -nutturoita.




Elokuva kertoo Carey Mulliganin esittämän nuoren tytön viimeisestä lukiovuodesta. Isä kannustaa selloa soittavaa kympin tyttöään yliopistoon, kun Jenny kohtaa sattumalta charmikkaan vanhemman miehen (Peter Sarsgaard). David vie Jennyn konsertteihin, huutokauppoihin, ravintoloihin ja ostoksille, kauas keskiluokkaisesta lähiöelämästä. Jenny huomaa pohtivansa, mitä oikeasti elämältään haluaa. Onko unelma Oxfordista hänen vai isän?

Itse tarina oli mielestäni hieman liian simppeli, mutta elokuvan tyyli ja tunnelma nostavat sen täydellisten elokuvien listalleni.

Elokuvassa on myös ihana musiikki. Muun muassa Juliette Grécoa.


Ja tietenkin täydellisessä elokuvassa käydään myös Pariisissa.





Kohta mekin ollaan tuolla piknikillä, vai mitä, Maiju? VAI MITÄ?!

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Mä diggaan stadii!

Aah mikä sunnuntai!Tänään pääsin vihdoin Hakasalmen huvilaan ihastelemaan Asfalttia ja Auringonkukkia-näyttelyä. Valokuvanäyttely esitteli 70-luvun Helsinkiä, eritoten Kalliota. Kuvat olivat aivan ihania ja tunnelma niissä käsinkosketeltava. Näyttelyn kruunasi huone, joka oli sisustettu aidoilla 70-luvun tavaroilla ja huonekaluilla. Melko värikästä..! Oli liikuttavaa nähdä samanlainen kirjahylly mikä mummilla joskus oli! Ja ilmankostuttimen UFOX-pahvikotelon tunnistaisi vaikka unissaan!





Maleksin bussille ja poikkesin samalla Rautatientorin Pocket Shopissa. Mainio kauppa! Pokkareita eri hintaryhmissä ja tosi edullisesti! Menin sinne vaan katselemaan, mutta selväähän oli että hetkeä myöhemmin olen kassalla kahden kirjan kanssa. No, kirjathan on aina sijoitus! Ne on ikuisia! Kirjoja saa AINA ostaa. Ja näitä kahta olin kaivannut omakseni jo kohtuuttoman kauan. Chimamandan jättämä tyhjiö täytetään nyt Muumin seikkailuilla tai ihanan Siri Hustvedtin Lumouksella. Kumpi vain käy!


Lautaset seinälle

Työnteon lomassa olen suunnitellut pientä uudistusta eteiseen. Se voisi koostua vaikkapa näistä elementeistä:

- pala tapettia. Eikä mitä tahansa tapettia, vaan aivan ihanaa Fornasettia.

Cole & Son: Fornasetti

- valkoisia säilytyslaatikoita huiveille, hanskoille ja kengille. Esim näitä.

Ikea: Nostalgisk
Ikea: Skubb kenkälaatikko
Ikea: Skubb

- ja musta matto, joka on helppo pitää puhtaana ja joka kestää kulutusta.

Ikea: Farum

Hmm... Eiköhän näillä päästä alkuun. Nyt takaisin töihin!

lauantai 26. helmikuuta 2011

Working Girl

Tänään tehdään töitä tämän parissa.

Helene Schjerfbeck: Toipilas, 1888


Menovinkki teille, jotka nautitte vapaapäivästä: Ateneumissa on parhaillaan esillä Arjen sankarit -näyttely. Toipilaskin voisi hyvin olla mukana näyttelyssä, joka esittelee 1800-luvun lopun naturalismia. Naturalismin ajan taiteilijat kuvasivat teoksissaan usein raskasta työtä, köyhyyttä, naisten ja lasten asemaa ja ajan politiikkaa. Näyttely oli syksyllä esillä Amsterdamin Van Gogh -museossa ja se on toteutettu yhteistyössä monen eurooppalaisen museon kanssa. Näyttely on ehdottomasti näkemisen arvoinen; maalaukset ovat suuria ja aiheet koskettavia. Myös ripustus on hieno. Tummat seinät ja moneen kerrokseen ripustetut maalaukset muistuttavat tapaa, jolla maalaukset esiteltiin omana aikanaan.

Ateneumin jälkeen ehtii vielä pyörähtää huomenna loppuvassa Asfalttia ja auringonkukkia -näyttelyssä. Helsinki-nostalgiaa parhaimmillaan!

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kevyt työ vaatii kevyet huvit?

Miten ihanaa kun on perjantai! Tänään (ja joka päivä tällä viikolla) olen tunnollisesti istunut koneella naputtelemassa kandia, joka tuntuu edelleen päämäärättömältä möhkäleeltä. Kyllä viikonloppusin aina pääsee huokaus kun palautuspäívä on ohi ja saa vaan olla! Palautus on tosin vasta huomenna, jonka vuoksi tänään vain kevyet huvit, eli drinksu tai pari. Jahka saa koko työn valmiiksi on syksyllä tiedossa oikein superpalkinto: Barcan matka!!! Mojitot ja helle mielessäni jatkan naputtelua.

Aamu (ja iltakin!) starttaa oikealla jalalla Caro Emeraldin tahdissa. Hauskaa viikendiä!



torstai 24. helmikuuta 2011

Purppuranpunainen hibiskus

Harvoin tulee luettua niin hyvä kirja, että kun se loppuu jää haikea ja hämmentynyt olo. Ei haluaisi päästää irti kirjan maailmasta tai henkilöistä. Eilen luin vastentahtoisesti loppuun (vain siksi, etten halunnut kirjan ikinä loppuvan)Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunaisen hibiskuksen. Miten kauniisti Chimamanda kirjoittaa! Sen lisäksi, että hän kertoo tarinoita uskomattoman elävällä tavalla hän käyttää kerronnassaan kieltä, joka kertakaikkiaan soljuu.


Purppuranpunainen hibiskus kertoo 15-vuotiaan Kambili-tytön ja hänen perheensä tarinan. Nigerian levottomuuksien alla Kambilin perhe elää kunnioitetun uskonnollisen johtajaisän väkivallan varjossa. Adichien tapa kertoa on niin elävää, että pystyin haistamaan Sisi-kotiapulaisen keittämän garrin ja moi-moin. Pystyin maistamaan, miltä cashew-hedelmät maistuvat ja näkemään minkä värinen aurinko aamuisin nousi. Adichie kirjoittaa kiinnostavia tarinoita kauniisti, ei liian lässyttäen tai maalaillen, muttei liian repivästikään.


Luin Adichien Puolikas keltaista aurinkoa muutama kuukausi ennen tätä kirjaa. Siitä asti kun sain kirjan päätökseen olen edelleen miettinyt, mitä kaikille heille tapahtui tai mitä heille kuuluu nyt. Sitäkin lukiessani mietin vain: miten joku pystyy?! Olin niin onnellinen kun sain jouluna lahjaksi Purppuranpunaisen hibiskuksen ja pääsin sen myötä takaisin Nigeriaan ja Adichien elämänmakuisten henkilöiden seuraan. Nne, lue nämä kirjat!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Ystävänpäiväjuhlat

Perjantaina vietettiin myöhästyneitä synttäri- ja ystävänpäiväjuhlia. Koska sekä juhlien emäntä että kutsutut ovat 80-luvun lapsia, teemaksi valikoitui kultainen kasari, joka näkyi niin kattauksessa (kts edellinen postaus) kuin tarjoiluissakin.




Tarjoilut oli siis valittu ajan henkeen sopiviksi. Kaalisiilit saivat piikit mozzarella-kirsikkatomaatti- ja pecorino-cantaloupetikuista, kasarijuhlien vakioruoka porkkanaraaste oli päivitetty freesaamalla pannulla porkkanaviipaleet timjami-valkosipulioliiviöjyssä. Salaatti maustettiin fetalla ja mintulla.


Tietenkin lämpimiä voileipiä - nyt chilituorejuustolla, kinkulla ja rucolalla sekä kylmäsavulohella ja viherpippurikoskenlaskijalla. Lämpimien voileipien kyytipojaksi tarjottiin hillosipuleita, minikurkkuja ja oliiveja. 


Jälkiruoaksi lapsuuden synttäreiden vakiovarusteet: karnevaalikeksejä ja marenkeja. Allekirjoittaneelle karnevaalikeksien jackpot on edelleen vaaleanpunainen keksi, jossa on kuvituksena ballerina!


Vieraat saivat osallistua tunnelman luomiseen tuomalla omia lapsuuden suosikkikarkkejaan. Kerrosvati täyttyi vaahtokarkeista, lätkäliigoista, lontoon rakeista, lakutoukista, snören-lakunaruista, marianneista, kettukarkeista ja tuttifrutti-karkkiaskeista. 



Nostalgiaraati oli armoton. Vaahtokarkkeja ei enää saanut ostaa tötterössä (mikä pettymys!) ja tuttifruttien koostumus oli muuttunut rakeisesta sitkeäksi (ei hyvä!). 

perjantai 18. helmikuuta 2011

Juhlavalmisteluja

Iltaan mennessä tästä on syntynyt jotain todella nostalgista! 


Fujiwo Ishimoto: Koski, 1986
Marimekon kangas on Fujiwo Ishimoton Koski vuodelta 1986. Kangas on värjätty niin, että siitä on mahdotonta löytää kahta täysin identtistä pätkää. Täysin uniikki kankaanpala siis tämä!

Kosken valmistus on lopetettu, mutta myymälöistä saattaa löytyä vielä.

Iltaa odotellen...

tiistai 15. helmikuuta 2011

Ruokaa rakkaudella

Maanantaiaamuna työpaikalla odotti ihana synttärilahja! Sain jo pitkään himoitsemani Sara La Fountainin keittokirjan Passion for food!


Kirjassa yhdistyy moni seikka, joka tekee keittokirjasta vastustamattoman. Kirjassa on mielestäni herkulliset ja hauskasti stailatut kuvat sekä kaunis taitto - värikäs, mutta ei liian sekava. Reseptejä on paljon, ja ne on ryhmitelty kuukausittain. Se tuo kirjaan rytmiä, vaikka toisaalta kaikki ruuat sopivat moneen tilanteeseen. Kirjasta löytyy tuttuja ruokia uudella tavalla toteutettuna, mutta myös ihan uusia makuja. Ruokien toteuttamiseen ei tarvita kummallisia raaka-aineita eikä kohtuutonta tarkkuutta tai kärsivällisyyttä. Ja kattausfriikille parasta kirjassa ovat inspiroivat kattaukset, joita on suunniteltu eri vuodenaikoihin ja eri teemoihin sopiviksi.



Ihana kirja! Hyvä Sara!! Kiitos Aleksi!!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pitkä pakkaslenkki

Tänään Emmi sai kylään minikokoisen herrasmiehen. Nelikuinen kaveri oli kyllä semmonen hymypoika että aika meni humps vaan! Tehtiin myös lenkki Töölönlahden ympäri, mielettömän kauniit maisemat!
I <3 Helsinki!









Kunniavieras



keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Bunless Burger

Kiireisen kiukkupäivän pelastaa roskaruoka! Hiilihydraattiallergisen (uskokaa, sellainen on oikesti olemassa) vaihtoehdot ovat vähissä. Siksi ratkaisu on BUNLESS BURGER! 


Tämä keskiviikkoillan sämpylätön purkeri sisälsi mm seuraavaa:
Kanafilee, maustetaan suolalla ja pippurilla
Cheddarviipale
Voileipäkurkkuviipaleita
Majoneesia (superihminen tekisi tämänkin itse)
Aurinkokuivattuja tomaatteja
Curry-mangosalsaa (tämäkin tuubista)
Rucolaa
Kirsikkatomaatteja

Nam! Ja elämä hymyilee!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kun toiveet toteutuvat

Eilen juhlittiin! Pitkään mielessä pyörinyt idea sai vihdoin konkreettisen muodon ja uusi yritys aloitti toimintansa. En olisi pystynyt tähän yksin, joten halusin järjestää juhlat kaikille tärkeimmille. Unelman toteutumisen kunniaksi rakkaimmat saapuivat räntäsateisena sunnuntaina kohottamaan maljan.



Juhlapöytä katettiin keväisen vihreäksi. Tarjolla oli jokirapusalaattia, Roquefort-päärynä-saksanpähkinäsalaattia ja kahden lohen piirakkaa.



Kahvin kanssa tarjolla oli taivaallista suklaakakkua. Isän leipomassa kakussa vehnäjauho ja sokeri oli korvattu mantelijauholla ja ruokosokerilla. Juhliin osallistuneet vehnäallergikot (allekirjoittanut mukaan lukien) kiittävät!! Kermavaahdon alta löytyi kirpeää kirsikkahilloa. Ah!




Kiitos kaikille juhlijoille! Ihanat hetket ovat parasta jaettuina, ja toisaalta AINA kannattaa järjestää juhlat, kun on pienikin mahdollisuus!