torstai 27. joulukuuta 2012

Urban Familyn pre-joulu

Hylly jouluasussa. Ylähyllyn oliivipurkeissa tuikut on upotettu merisuolaan.
Hyasintti käärittiin voimapaperiin. Silkkinauhaa kului kattauksen muutamia metrejä.
Pellavaa ja samettia. Ja havu.
Kuusenalusmatto pääsi pöydän keskipisteeksi. Suuren lasipurkin pohjalla kimmeltää sokerihanki.
Pöytä oli katettu kolmelletoista. Tarjolla oli mm. kylmäsavulohituorejuustotäytteisiä
ruisnappeja, karjalanpiirakoita, kinkkua ja rosollia.
Kuusi kalaa: graavilohi, graavisiika, savusiika, kylmäsavulohi, sitruunasilli ja sillikaviaari.

Pienet sormet löysivät koskettimille.

Sitruunasilli

200 g matjessillifileitä
1 dl smetanaa
1 sitruunan kuori raastettuna 
1 sitruunan mehu 

Raasta sitruunan kuori ja purista mehu smetanan sekaan. 
Pilko sillifileet annospaloiksi ja sekoita kastikkeeseen. 
Anna maustua kylmässä yön yli.

Sillikaviaari

200 g matjessillifileitä
1 dl smetanaa
kourallinen kapriksia
tilliä
ruohosipulia
pieni punasipuli
mustapippuria
Dijon-sinappia

Sekoita kastike makusi mukaan. 
Pilko sillifileet silpuksi ja sekoita kastikkeeseen. 
Anna maustua kylmässä yön yli.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Joulua odottaessa


Ensi viikonloppuna saan ruokapöydän ympärille ihanan, äänekkään, iloissa ja suruissa toistensa tukena elävän, inspiroivan ja ainutlaatuisen urbaanin perheeni. 12 aikuista ja 4 lasta. Pöytään katetaan yhteisvoimin taatusti vuoden herkullisin joulupäivällinen.

Päivällisen ruoista lisää ensi viikonloppuna. Mutta ennakkomainoksena ohje helppoon, mutta aplodejakin keränneeseen jälkiruokaan. Vanha tuttu viime vuoden raclettejuhlista.

Ohje on lainattu Linneas Skafferista. Maustoin jäätelön suklaan ja pähkinöiden sijaan piparkakuilla.

Piparkakkujäätelö 
6 annosta

5 dl vispikermaa
1 purkki kondensoitua maitoa
piparkakkuja

Vispaa kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon kondensoitu maito. Murenna piparkakut seokseen. Piparkakkumurut pehmenevät jäätelön seassa, joten voit jättää ne halutessasi hieman reilumman kokoisiksi. Säästä muutama piparkakku koristeeksi.

Kaada seos haluamaasi astiaan. Leipävuoka toimii hyvin, samoin laakea kulho. Pakasta vähintään 6 tuntia.

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kesällä kerran... Lissabonissa

Euron neilikat, viikon ensimmäinen (ja kenties tärkein!) hankinta.

Kahden euron skumppa, omalla terassilla.

Katto.

Yksi viikon ihanimmista, oasis keskellä
kaupunkia, Lost in Esplanada.



Kannat kattoon, tai edes seinälle.



Ruokalista miellyttää monenlaista syöjää: välipalaa, lounasta,
illallista, mehuja, drinkkejä - ja tietenkin sangriaa.

Ooh, ollapa nyt varjon alla.

Lost in Esplanadasta on vain muutama askel
Jardim do Principe Realin sateenvarjosetrin alle.

Jaa-a, mikähän kukka? Nätti kun mikä!

Tämä on magnolia!

Portaita, portaita.

Mutta niiden huipulta saattaa löytyä vaikkapa Ginjinhaa!

Kaupungin parhaat shoppailut löytyvät Largo Chiadon ympäriltä.
Tutut merkit Rua Nova do Almadalta ja Rua do Carmolta.

Viikon suurin sangria-kannu!

Lounasseurana koko kaupunki.

Chapito on sekä ravintola että sirkuskoulu!

Chapiton terassilla on iltaisin bileet!

Soutuveneellä Cacilhasiin. Tai no, lautalla Cais do Sodresta.



Hummeria ja katkarapuja.

Jättikatkatkaravunpyrstöjä ja simpukoita. Ja sanoinko jo, hummeria!

Simpukoita korianteri-voikastikkeessa.

Siis voita ja korianteria.

Especial Marisco, josta riitti siis reilusti kolmelle nälkäiselle
syöjälle! Eli 15 euron hummerit!! HuhHuh!

Lautalta.

Ilta Cais do Sodressa.

Kansa tahtoo sangriaa, tällä kertaa Povossa.

Viikon herkullisimmat ruuat löytyvät tältä listalta.

Povon yläkerrassa sijaitsee kaupungin kaunein, erikoisin,
tyylikkäin, rohkein ja romanttisin baari Pensao Amor.  

Siis ihanin.

Ihanin!!

Pensao Amore, Cais do Sodre. Älä kävele onnesi ohi!

Rua da Barrocalta löytyi ikuinen joulu ja paikallista herkkua, turskaa.

Palan painikkeeksi pirskahtelevaa vinho verdeä ja sielukasta fadoa.
Rua da Barrocalta löytyy useampikin vastaava ravintola.

Hotel Bairro Alton kattoterassilla tuoksuu laventeli.

Ja minttu.

Maisemat on huikeat. Vastarannalla Cristo Rei ja
historiallisesti nimetty silta Ponte 25 de Abril.

Tejo-joki. Vastarannalla Cacilhas.

Lissabon...

...ehkä joskus toisenkin kerran.