Vihdoin alkoi kesäloma - taas! Johan kesäkuussa olin lomalla viikon, mutta nyt ehtii pitämään lomaa enemmänkin ennen kuin opinnot jatkuvat. Loma tekeekin hyvää, saa levätä ja hoitaa asioita. Pitäisi mm. päästä Suomen Kirjallisuuden arkistoihin penkomaan päiväkirjoja, josko löytyisi aihe graduun. On ihanaa, kun ei tartte herätä kuudelta töihin. Sää alkaa olemaan jo tosi syksyinen, mikä ei tosi juuri haittaa, onhan syksy ehdottomasti lempparivuodenaikani! Ulkona on ihana tuoksu, illat pimenevät ja saa pukeutua nätteihin vaatteisiin. En ole yhtään helleihminen ja inhoan pikkiriikkisä hellevaatteita. Syksyllä on ihanaa kerrospukeutua, käyttää ruskan sävyjä ja vaikka vihdoin jo keväällä ostamaani hattua!
Loma starttasi ensi tunnista mahtavissa merkeissä, kun köröttelin vanhempien hellään huomaan mökillemme. Minulla oli monia toiveita mitä kesä aikana halusin tehdä - ja tekemättä jääneet sain tehtyä vihdoin mökillä viikonlopun aikana! Pääsin mustikkametsään josta samalla haalin oksat saunavihtaan.
|
Lisää kuvateksti |
|
Opin sitomaan saunavihdan uudella tavalla. |
|
Tadaa! |
|
Muurikkalettuja, joita oon viimeksi syönyt joskus lapsuudessa. |
Ja sain vihdoin heitettyä talviturkin! Aika säälittävä pulahdus, mutta vesi oli aika kylmää. Sainpa senkin kesän To do-listalta ruksattua pois. Kyllä mökit on hyvä keksintö!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti