perjantai 27. syyskuuta 2013

Syysbrunssi

Lauantai-iltapäivän brunssia vietettiin syksyisissä tunnelmissa. Kokosin harmaille pellavaliinoille viimekesäiset mansikkalaatikot, jotka ovat palvelleet parvekkeella kukkalaatikoina. Uskomatonta, mutta totta, nämä puulaatikot ovat marjamyyjälle roskaa. Loppupäivästä niitä on usein kertynyt myyntipöydän alle jo monta huojuvaa pinoa, ja oman kokemukseni mukaan on lähinnä helpotus, jos joku haluaa viedä laatikot mukanaan. 

Laatikkoon lastasin leivinpaperiin käärityn callunan, muutaman kävyn, oranssina hehkuvan kurpitsan ja syksyn omenoita. Helppo ja halpa tapa koristaa buffetpöytä! Vanhoihin pulloihin jaoin tuliaisiksi saamani kukkakimpun. Muratin multa sai katteekseen punasipuleita, kynttilä vaasissa taas pippuripedin alleen. Peltipurkissa tuoksuu timjami. 

Itse ruoka koottiin nyyttäriperiaatteella. Buffetpöydästä löytyi muun muassa lihapullia, tomaattisalaattia, lohipiirakkaa, vihersalaattia, savulohta, parsakaali-pinaattipaistos, punajuurisalaattia sekä jälkiruoaksi omenapiirakkaa, itse tehtyjä pikkuleipiä ja hedelmiä.


Etualalla syksyn sesonkiruokaa, punajuuri-vadelma-fetasalaatti. Reseptin löysin täältä, mutta sovelsin sitä hieman.

Punajuurisalaatti (reilu annos, n. 8 syöjälle)

5-6 punajuurta
1 dl vadelmia (tuoreita tai pakasteesta)
tuoretta minttua
fetaa
cashew-pähkinöitä
oliiviöljyä
balsamicoa
sormisuolaa

Pese ja keitä punajuuret suolatussa vedessä noin 40 minuuttia tai kunnes tuntuvat haarukkaan pehmeiltä. Anna punajuurien jäähtyä. Pilko sillä aikaa minttu pieneksi. Jos käytät pakastevadelmia, ne kannattaa sulattaa siivilään tai tiheään ritilään levitettyinä, jotta ylimääräinen mehu pääsee valumaan pois. Näppärimmät keräävät kuitenkin mehun talteen ja maustavat balsamicovinaigretten vadelmamehulla. 

Punajuurien jäähdyttyä kuori juurekset. Punajuurien kuori lähtee sormin vetämällä, mutta lämpimästi suosittelen kertakäyttöhanskoja. Pilko punajuuret kuutioiksi ja levitä tarjoiluvadille. Ripottele päälle pähkinät, murustele feta ja koristele mintulla ja vadelmilla. Mausta lopuksi suolalla, balsamicolla ja oliiiviöljyllä.


Urban familymme oma marthastewart leipoi taustalla näkyvät leivät. Niiden seurana tarjolla oli hummusta, brie-dippiä ja hernelevitettä (joku kivempi nimi ois jees!). Brien resepti täällä. Nam!

Hernelevite

2 pss pakasteherneitä
1 pkt (200 gr) tuorejuustoa 
(ricotta sopisi tähän varmasti parhaiten, 
mutta sitä ei löytynyt lähikaupasta)
piparjuuritahnaa
suolaa

Sulata herneet, tarvittaessa valuta tai purista ylimääräinen sulanut vesi pois. Pyöräytä tehosekoittimessa tuorejuuston kanssa tasaiseksi. Mausta oman maun mukaan piparjuurella ja suolalla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti