sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Suloinen syyssunnuntai

Tänään oli ehkä syksyn kaunein päivä! Nousin jo aikaisin avaamaan pimennysverhon ja asunto täyttyi kauniista syysvalosta vaikka jatkoin torkkumista lämpöisässä pedissä. Lähdettiin Emmin ja Ninan kanssa Suvilahteen Kattilahalliin katselemaan Lookin' Good Fashion Weekendin antia. Tapahtumassa esittäytyivät nuoret suomalaiset designerit ja tarjolla olikin toinen toistaan upeampia mekkoja, hattuja, nahkalaukkuja- ja asusteita. Sainpa oman designtuotteenkin, kun ostin kierrätysnahkasta tehdyn hapsukaulakorun. Ihana!




poola kataryna-kaulakoru



Koska meillä oli käytössä auto (! mahtavaa!) päätimme lähteä etsimään Kalasatamasta Ihana Kahvilaa, joka valitettavasti oli kiinni. Kalasataman alue oli ihan mielettömän makee! Karuudessaan viehättävä paikka. Kaunis Helsinki-siluetti nousi kiiltävän meren takana. Sataman alueella oli Ihana Kahvilan lisäksi pitkiä graffitiseiniä, missä olikin paljon porukkaa taiteilemassa. Laivanhylkyjen välissä vihreänä törrötti Kaupunkikasvimaa - urbaani kasvimaa, josta voi vuokrata pussin, johon voi istuttaa oman pienen yrttimaan. Ihana Kahvilan kotisivuilla Kalasatamasta kirjoitetaan näin:

"Alueella on kahvilan lisäksi mm. 800 m pitkä graffitiaita, Dodo ry:n kaupunkikasvimaa, koripallokenttä, auringonottohiekka, pop-up toimintaa, kävely-rantareitti ja skeittispotteja.
Kalasatama on kiehtovassa muutosvaiheessa. Vuoteen 2035 mennessä sinne on tarkoitus rakentaa 17000 ihmiselle asuinalue ja 10000 ihmiselle työpaikka."


Suosittelen käymään, mutta kannattaa varmistaa onko kahvio auki ja alueen koon vuoksi voi olla fiksua mennä pyörimään autolla tai fillarilla.

Kalasataman graffitiseinä


Dodon kaupunkikasvimaa


Koska käytössämme oli  auto päätimme etsiä ruokapaikkaa jostain tavanomaisesta poikkeavasta paikasta. Harmi kyllä monessa paikassa oli keittiö jo kiinni, piipahdimme mm. Ravintola Koskenrannan terassilla. Upea paikka, iso terassi virtaavan joen varrella!


Aikamme ajeltuamme ja hurjan nälkäisinä ajoimme viimein Flemarille Soul Kitcheniin. Miten mahtava menu! Tarjolla oli kaikkea pientä hyvää, leipiä, kotiruokaa ja burgereita! Viereiseen pöytään tuotiin siskonmakkarasoppa  posliinisessa soppakulhossa. Tilasin nakit ja muussin. Annos oli valtava, muussi megahyvää ja nakkien kanssa tarjoiltu Soul Kitchenin oma sinappi erinomaista. Emmin kaalilaatikko ja Ninan kasvisburgeri olivat myös herkullisia! Eikä hinta päätä huimannut - esim. nakit ja muussi 14,50e!


Soul Kitchen Flemarilla


Nakit ja muussi 14,50e, annos on valtava! Ellei ole esimerkiksi metsuri.

Olipas piristävää käydä peruspaikkojen ulkopuolella! Etenkin Kalasatama oli tosi makee kokemus! Toivottavasti ensi kesänä päästään nauttimaan Ihana Kahvilan tunnelmasta!


5 kommenttia:

  1. Kalasatama on ehd mast ensi kesän menomesta! Olipas hauska urbaani sunnuntai (en nyt pääse yli sanasta "urbaani"). Kalasatamaan takas hengailee viimeistään ens kesänä :-)

    Nina

    VastaaPoista
  2. Olisi mahtavaa jos joskus pääsisi kokeilee graffittien tekoa! Mutta ensi kesänä ainakin Ihana Kahvilaan!

    Maiju

    VastaaPoista
  3. Itse söin tuolla joskus läskisoosia, hyvää oli. Naapuripyödässä istui MC-Mariko. On se pelottava muija! Mut ei se nyt mikään edullinen oo, nakit ja muusi 14,50 EUR. Siis nakit ja muusi! Noh, hyvä ruokapaikka silti.

    Männynkäpynen

    VastaaPoista
  4. Siis kuka hyypiö tilaa ravintolassa LÄSKISOOSIA??!!

    VastaaPoista
  5. Läskisoosi oli listalla ehdottomasti ainoa, mitä en olisi syönyt vaikka olisi ilmaiseksi tarjottu! :D En ole koskaan kyllä syönytkään, nimi on jo niin ällö! Hyvä Männynkäpynen, on totta, ettei 14,50e ole edullinen siihen nähden miten halvalla saa perunoita ja nakkeja, mutta kyllä noin valtava ja herkullinen annos oli ehdottomasti hintansa väärti - kaikenlaisesta roskasta joutuu maksamaan paljon enemmänkin.

    Oli tosi hauskaa löytää paikka josta sai ihan kotiruokaa - aina ei kerkeä äidin patojen ääreen tai tee mieli syödä ravintolassa salaattia tai burgeria.

    Maiju

    VastaaPoista